Heikki Puttonen

Olen Heikki Puttonen, 37-vuotias järjestö- ja vapaaehtoistyön koordinaattori Ylöjärveltä. Vapaa-ajalla lähellä sydäntäni on kuntosaliharjoittelu ja lemmikkini Lumi kissan hoito. Seuraan myös aktiivisesti yhteiskunnallisia asioita, mikä on herättänyt kiinnostukseni politiikkaa kohtaan.

Olen työskennellyt Ylöjärven kaupungilla vuodesta 2013 lähtien. Työni kautta olen päässyt edistämään ylöjärveläisten hyvinvointiin liittyviä asioita, kuten kaikenikäisten kuntalaisten liikuntamahdollisuuksien parantaminen sekä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien lisääminen. Ylöjärvi tuntuu kodilta sen hienojen ihmisten ja yhteisöjen vuoksi. Olen päässyt osaksi erilaisia yhteisöjä, jotka ovat tehneet Ylöjärvestä minulle kodin. Olen seurannut pitkään paikallista poliittista keskustelua ja uskon, että nyt on oikea aika tuoda valtuustoon uusia päättäjiä ja tuoreita ajatuksia päätöksentekoon. Siksi olen päättänyt asettua ehdolle ja edistää Ylöjärven kehitystä sovittelevalla otteella.

Minulla ei ole epäsuotuisia sidonnaisuuksia mihinkään Ylöjärven alueisiin, jotka vaikuttaisivat ajatteluuni. Ajattelen koko Ylöjärveä ja sen alueita tasapuolisesti, ja päätökseni perustuvat tähän kokonaisnäkemykseen. Eriarvoisuuden ja heikommassa asemassa olevien ihmisten puolustaminen vaikeissakin päätöksissä on yksi poliittinen kärkeni, koska nykyisessä yhteiskunnassa ei osata katsoa riittävästi päätösten vaikutuksia heikoimmassa asemassa olevien kannalta. Haluan tuoda heidän äänensä kuuluviin.

Poliittiset kärkeni kuntavaaleissa 2025:

  • Yhteinen kokoontumis- ja toimitila asukkaille: Haluan varmistaa, että paikallisilla yhdistyksillä on tarvittavat olosuhteet ja toimintaedellytykset, jotka mahdollistavat ihmisten kohtaamisia ja uusien asukkaiden pääsemisen osaksi yhteisöjä.
  • Seudullinen kehittäminen: Ylöjärven on jatkossakin oltava vahvasti mukana Tampereen seudun kehittämisessä ja sitouduttava sen erilaisiin pitkäaikaisiin suunnitelmiin ja hankkeisiin. Nämä luovat vahvat edellytykset kaupunkimme kasvulle.
  • Liikkeen ja aktiivisuuden mahdollistaminen: Edistän kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnalliseen elämäntapaan, jota tukevat monipuoliset ja uudenlaiset lähiliikuntapaikat. Aktiivisuuden lisäämiseksi, meidän tulee myös tunnistaa liikuntaa estävät tekijät, jotka arkeamme passivoi. Haluan varmistaa, että kaikilla, erityisesti lapsiperheillä ja ikäihmisillä, on mahdollisuus aktiiviseen ja terveelliseen elämään.
  • Osallisuuden ja tiedon lisääminen: Kaupungin tulee mahdollistaa kaupunkilaisten mahdollisuus päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja viestiä tulevista hankkeista hyvissä ajoin.
  • Mielekäs ja turvallinen asuminen: Jokaisella tulee olla turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö, jossa jokainen tuntee olevansa osa yhteistä kokonaisuutta. Koulukiusaamiseen tulee olla henkilöstöllä tarvittavat resurssit, tiedot ja taidot puuttua kiusaamistilanteisiin.
  • Hyvinvoinnin ja terveyden erityisosaaja: Päätösten teossa on huomioitava nykyistä vahvemmin paikallinen hyvinvointitieto. Tuetaan vanhemmuutta ja vähennetään eriarvoisuutta ja yksinäisyyttä konkreettisilla toimilla, kuten tarjoamalla perheille tukea ja ilmaisia harrastuksia. Ikäihmisten hoitoon pääsy on vaikeutunut, joten nyt jos koskaan on aika panostaa ikäihmisten ennaltaehkäiseviin palveluihin yhteistyössä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.

Olen hyvinvoinnin moniosaaja ja Ylöjärveä kokonaisuutena ajatteleva kuntavaaliehdokas. Yhdessä voimme tehdä Ylöjärvestä entistä paremman paikan asua ja elää! Laita numeroni äänestyslippuun ja ollaan yhteydessä!

En käytä somea aktiivisesti enkä halua, että tekään vietätte siellä nykyistä enemmän aikaa, joten en jaa some-kanavia tässä yhteydessä. Vastaan kaikkiin sähköposteihin henkilökohtaisesti, joten jos sinulla on kysyttävää tai ajatuksia, voit laittaa niitä sähköpostilla tai tavataan kevään aikana SDP:n vaalitapahtumissa ja jutellaan lisää. Aina saa myös tulla nykäisemään hihasta ja juttelemaan.

Sähköposti: heikki.puttonen.politics@gmail.com